EM-kisatavoite, 2 viikkoa treeniä jäljellä

Olen aikasemminkin kirjoittanut tavoitteista ja niiden merkityksestä. Fitness Classic viikonlopun ja kilpailun voiton jälkeen tämä aihe on jälleen noussut mulle yhdeksi tärkeimmistä aiheista. Monet ovat kysyneet,

mitäs nyt sitten seuraavaksi? Mitkä tavoitteet sulla on?

Mullahan on tavoitteet, ja korkeat sellaiset. Kysymysten myötä olen kuitenkin alkanut miettimään, että voinko huudella niitä korkeita tavoitteita kuitenkaan kauhean monelle? Pidetäänkö mua ylimielisenä tai ylpeänä sen vuoksi? Pyrin aina olemaan nöyrä kaiken suhteen, enkä missään nimessä halua luoda ylimielistä kuvaa itsestäni. Mutta samalla myös tiedän, mitä menestymiseen tarvitaan, ja siihen liittyvät osaltaan myös korkeat tavoitteet, joiden eteen on valmis tekemään paljon työtä. 

KH7A2807
Kuva: Tomi Rehell. Har&makeup:Tuija Leivo/Prime Hair And Beauty Design

Elämässä jokainen meistä varmasti haluaa menestyä. Eikö vaan? Se mitä menestyminen kenellekin tarkoittaa, on hyvin yksilöllistä. Jollekin menestyminen voi olla onnellinen ja terve perhe, kun taas toiselle työ tai harrastus merkitsee paljon ja jollekkin taas molemmat tai jotain aivan muuta. Mutta olen varma, että jokainen kuitenkin sisimmässään haluaa olla menestynyt siinä mitä arvostaa.

Mulle tärkeää on menestyä mun intohimossa, eli urheilussa. Mikä sun intohimosi on?

Menestymiselle on tunnusomaista se, että ihminen todella myös nauttii elämästä. Menestynyt on onnellinen ja saavuttaa elämässään paljon hänelle tärkeitä asioita. Miksi sitten toiset menestyvät paremmin kuin toiset? Onko se jotenkin ennalta määrättyä kuka menestyy ja kuka ei? Mä uskon siihen, että meillä jokaisella on mahdollisuudet menestymiseen. Oikein asetetut ja motivoivat tavoitteet vievät eteenpäin. Myös ahkeruus, pitkäjänteisyys ja määrätietoisuus ovat tärkeitä.

Tämän kaiken perusteella voin sanoa, että menestymiselle ja elämästä nauttimiselle on tärkeää, että ihmisellä on tavoitteita, joita kohti mennä. On tärkeää unelmoida siitä mitä haluaa ja pitää nämä unelmat mielessään. Meille suomalaisille monelle on varmasti tuttu sanonta “joka kuuseen kurkottaa, katajaan kapsahtaa”. Mun mielestä kuuseen tulee nimenomaan kurkottaa, jotta kapsahtaisi edes siihen katajaan. Kurkottamatta jättäminen ei saavuttaisi edes katajaa. Ymmärrättekö mistä puhun? Ja jälleen kerran törmään asiaan kuin epäonnistumisenpelko. Mitä väliä sillä on epäonnistuuko kurkottaessaan korkealle ja putoaa?

Näitä asioita mietin usein, sillä itse olen sen luonteinen, että kurkotan juurikin aina tuonne kuuseen.. niin korkealle kuin uskon itseni parhaimmillani pystyväni. Sen jälkeen ryhdyn hommiin, enkä anna itselleni piiruakaan periksi, sillä se mitä itse inhoon on jossittelu. Sille en halua antaa sijaa omassa elämässäni. 

Eli mitkä ovat minun seuraavat tavoitteet?

EM-kisoihin ollaan matkalla ja siellä menestyminen on tietysti tavoite. Mulle tavoite tulee olla kuitenkin konkreettisempi, sillä menestyminen on vähän häilyvä käsite. Menestymistä mielestäni on jo se, että nousee lavalle. Mutta ei se riitä mulle. En myöskään lähde hakemaan pelkästään kokemusta. Sitäkin toki haetaan ja saadaan, mutta ei sekään pelkästään riitä mulle.  Kuten muihinkin kilpailuihin, lähden myös EM-kilpailuihin tavoitteena voitto. Jos voittoa ei tuu, saan olla oikeasti pettynyt, sillä sitä minä siinä tapauksessa olen. 

Kuva: Tomi Rehell. Hiukset&Meikki: Tuija Leivo/Prime Hair And Beauty Design
Kuva: Tomi Rehell. Hiukset&Meikki: Tuija Leivo/Prime Hair And Beauty Design

Mulle riittää siis vaan voitto. Tekeekö se musta ylimielisen? Hullun?

Nyt asia on julkisesti kaikille kerrottu!! Ja tämähän tarkoittaa sitä, että tämä likka käärii hihat yhä korkeammalle ja jatkaa hommia. Mikään ei tule ilmaiseksi! Ja ihan rauhassa ihmiset saa sättiä, jos en pääse tavoitteeseeni, siitä vaan! Niin minäkin teen siinä tapauksessa itselleni. Minä en kuitenkaan mene rikki!! Se tästä tekeekin hienoa, kun ei voi tietää mitä se elämä ja kilpailu tuo tullessaan.

Tervetuloa seuraamaan siis matkaani EM-kisoihin.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

★ Susanna

Comments(6)

Clarissa
27.4.2015 At 7:24 pm

Tsemppiä EM-kisoihin! 🙂
Eiköhän sitä kunnianhimoa ja korkeita tavotteita tarvitse jos haluaa menestyä ja mielestäni jos kilpailee niin sitä voittoa sinne mennään tavoittelemaan. Itse en ainakaan ajattele että olisi mitenkään ylimielistä tai muuta jos kertoo avoimesti tavotteistaan ja tähtää siihen mitä haluaa saavuttaa, oli se sitten mitä vaan.
Mun mielestä erityisesti sillon pitää muistaa pitää jalat maassa kun menestyy ja on saanut tavoitteita toteutettua.

    susannamustajarvi
    27.4.2015 At 7:24 pm

    Kiitos paljon Clarissa! Olipas mukava kuulla, että oot samaa mieltä kuin minä. Kun todella uskoo tavoitteeseen, itseensä ja tekee kaikkensa sen eteen, niin sen saavuttaa ennemmin tai myöhemmin. Niin se vaan menee!
    Valitettavasti tällainen tapa ajatella ärsyttää joitakin ihmisiä. Mutta mitäs sen väliä? Eiks vaa?

    Mukavaa viikkoa ja tsemppiä sun omien tavoitteiden kanssa!

Johanna
27.4.2015 At 7:24 pm

Loistavaa Susanna! Hieno juttu!

Ystäväni totesi tässä lähiaikoina, että olisi jo aika muuttaa näitä sananlaskuja. Hänen mielestään ne menee paljon paremmin näin: joka kuuseen kurkottaa, taivaaseen kapsahtaa; kyllä liika oppi ojaan kaataa jos mitään ei osaa viedä käytäntöön; suutarit älköön pysykö lesteissään.

Ja minä olen aivan samaa mieltä. Siitä vain Susanna! Hienoa että tavoittelet suuria ja kerrot sen. Minä kyllä uskon, että iso osa ihmisistä tukee sinua ja on todella ylpeitä sinusta. Siitä, että uskallat tavoitella ja että uskallat sanoa tavoitteet ääneen. Paljon onnea ja menestystä!

    susannamustajarvi
    28.4.2015 At 7:24 pm

    Voi kiitos! Näiden kommenttien voimalla jaksan varmasti. Kaikki teen niin, että mulla on mahdollisimman hyvä ja luottavainen fiilis nousta lavalle Espanjassa. Ja toisaalta on nyt ihanaa, että on saanut sanottua tavoitteen julkisesti, joten tavoitteesta tuli enemmän todellista.

    Kiitos tästä kommentista ja aurinkoa päivääsi!

Salla
29.4.2015 At 7:24 pm

Go Susku! Tykkään tosta asenteesta ja todellakin kaiken voi saavuttaa mitä haluaakin kun uskaltaa tavoittelella sitä täysillä. Tsemppiä hurjasti kisoihin ja mä uskon ihan täysin et kultasimman pokaalin kans tuut takas! 🙂

    susannamustajarvi
    29.4.2015 At 7:24 pm

    Kiitos paljon Salla!
    Välillä joitakin tällainen asenne saattaa ärsyttää, ja sen vuoksi sitä ei ihan kaikkialla ole uskaltanut huudella, mutta huudellaan nyt kuitenkin 🙂 Ihana kuulla, ja kiitos tsempeistä.

Leave a Comment

sing in to post your comment or sign-up if you dont have any account.