Kohti ihanaa arkea

Loma olisi sitten lopuillaan.

File 3.1.2016 16.22.31

On ollut kyllä aivan mahtavat puolitoista viikkoa. Loma on pitänyt sisällään ystävyyttä, läheisyyttä ja juhlaa. On tullut treenailtua fiiliksen mukaan ja huollettua kehoa. Rovaniemi oli aivan mahtava, ja siellä kyllä mieli lepäsi. Vuosi vaihtui ystävien kanssa juhlien. Vaikka en juhli kuten yleensä se täällä meillä Suomessa mielletään, nautin olostani todella. Me paljuiltiin ja syötiin hyvin. Laulettiin ja naurettiin. Ja ajoissa nukkumaan. Se on juuri parasta!

File 3.1.2016 16.20.01

File 3.1.2016 16.20.22

File 3.1.2016 16.21.19

Mä en tehnyt mitään uuden vuoden lupauksia, mutta viime aikoina on tullut pohdittua niin paljon elämää, että ne korvaa kyllä mennen tullen uuden vuoden lupaukset. Yksi tärkeimmistä päätöksistä loppuelämääni ajatellen on se, että elän ja teen asiat niin, että koskaan ei jäisi kaduttamaan, että en sanonut tai tehnyt jotain sellaista mitä olisin halunnut. Aion olla enemmän läsnä tilanteissa, nauttia hetkistä ja ihmisistä joiden kanssa saan viettää aikaa. En liikaa suunnittele tulevaisuutta vaan luotan siihen, että asiat menee juuri niin kuin niiden kuuluukin mennä. Nämä on mun lupauksia tulevaisuutta ajatellen. Ei vain tälle vuodelle, vaan koko loppuelämäksi.

File 3.1.2016 16.20.39

File 3.1.2016 16.22.09

File 3.1.2016 16.19.51

Kotiin saavuttua ja loman lopun kunniaksi olen tänä viikonloppuna hemmotellut itseäni. Eilen mulla oli hieroja. Oon aina sanonut, että mulla ei oo jumeja missään eikä mistään kolota. Noh, eilen sitten hierottiinkin ihan kunnolla tota mun selkää ja hartioita. Vitsit että oli jumissa. Tulee vain mieleen, että kehonhuoltoa ei saisi koskaan unohtaa tai vähätellä. Eilinen hieronta taas muistutti siitä! Tänään aamulla kasilta suuntasin Umpun luokse PRIME hair and beauty designiin. Ja Umppu loihti musta jälleen kauniin <3 Eikös se niin mee, että kauniit hiukset on naisen kruunu, joten tällä hetkellä mulla on todellakin kuningatar olo 🙂 Aamulla meillä oli melkonen yllätys odottamassa, kun yön aikana PRIMEen oli murtauduttu. Tällä kertaa istuttiinkin pakkasessa ja värjättiin hiuksia, samalla kun odoteltiin huoltomiestä ja ikkunanasentajaa. Jotenkin käsittämätöntä, että miten joku edes viittii murtautua kampaamoon. Ei voi ymmärtää!

Tänä viikonloppuna juhlittiin myös mun siskon nuoremman lapsen 7v syntymäpäiväjuhlia. Miten on mahdollista, että lapset kasvaa, mutta itsestä tuntuu, että ei olisi vanhentunut ollenkaan?

File 3.1.2016 16.19.32
Tätin oma prinsessa jo 7v. Miten on mahdollista? 🙂

Se olisi sitten ihana arki jälleen edessä. Aivan mahtavaa! Vihdoin laitetaan tämäkin vuosi käyntiin oikein kunnolla.

Joko osallistuit GET UP -tapahtumalippujen arvontaan, joka loppuu tänään klo 23.59? Vielä ehdit osallistua tästä.

File 3.1.2016 16.21.47
Kiitos Rovaniemi! Oli mahtava loma!
  • Share:

Comments(3)

no jo on kesä
4.1.2016 At 7:16 pm

Ohoh. 7v näyttää ihan juhlimaan lähtevältä 23 vuotiaalta.

    susannamustajarvi
    4.1.2016 At 7:16 pm

    Itse nään siinä pienen kauniin tytön.

    susannamustajarvi
    4.1.2016 At 7:16 pm

    Tekeekö se että hiukset on laitettu letille ja päällä on lasten prinsessa mekko 7v. tytöstä 23 v näköisen?

Leave a Comment

sing in to post your comment or sign-up if you dont have any account.