Kun kupla onnellisesta avioliitosta hajoaa

Nyt aion kirjoittaa aiheesta, joka on erittäin henkilökohtainen. Mulle on aina ollut tärkeää pohtia ensiksi, kun kirjoitan jostain todella kipeästä aiheesta, että miksi sen teen. Miksi haluan asian jakaa julkisesti ja haluanko? Onko tämä aihe, jonka todella haluan jakaa muille? Mitä se merkitsee, kun asia tulee julki?

Tähän aiheeseen liittyy paljon tunteita, sitä ei voi edes sanoin kuvailla kuinka paljon! Bloggaajana koen, että jotta pystyn jatkossa kirjoittamaan rehellisesti ja avoimesti, tulee mun tämä asia kuitenkin kirjoittaa ja saada käytyä läpi omalla tavallani, johon suurena osana kuuluu kirjoittaminen. Blogaaminen on mulle tapa käydä asioita läpi, pohtia niitä kirjoittamalla, ja tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on paljon lukijoita, jotka jaksavat aina tsempata. Luotan siis teihin, että asian kirjoittaminen tuo hyvää, mutta tiedän myös että tämän jälkeen alkaa spekulointi, ja olen siihen valmistautunut. Aihe vaikuttaa mun kaikkeen tekemiseen tällä hetkellä. Se on osa mua, ja jos en kirjoita aiheesta, koen, että en pysty enää oleen aito ja antaa täällä blogissa itsestäni mitään.

ValokuvaamoLuova_Vihkiseremoniakuvaus221

Kuten varmaan muistatte, menin onnellisesti naimisiin Villen kanssa yhdeksän kuukautta sitten ystävänpäivänä 14.2.2015. Tuo päivä oli ikimuistoinen. Se oli erittäin lämmin ja rakkauden täyteinen päivä. Se oli meidän päivä, jonka tulemme muistamaan loppu elämämme. Kaikki meidän lähellä elävät ihmiset tulevat muistamaan. En vaihtaisi päivästä mitään. Se oli parasta mitä mulle tähän astisessa elämässä on koskaan tapahtunut, sillä olemme Villen kanssa olleet yhdessä vuodesta 2001 lähtien. Me olemme kasvaneet yhdessä aikuisiksi. Me olemme mahtava tiimi. Tiedän, että tällaista suhdetta ei voi koskaan luoda uudelleen. Me tunnemme toisemme läpikotaisin.

Me olemme kokeneet paljon aivan mielettömiä asioita. Puolisona Ville on aina ollut erittäin kannustava, tukeva ja täydellinen mies. Parasta mitä nainen voi koskaan saada. Me olemme selvinneet monista asioista, kuten missivuodesta, vaihto-oppilas ajoista, kisadieeteistä ja monesta monesta muusta parisuhteelle haastavasta tilanteesta.

Elämä kuitenkin vie eteenpäin, asiat muuttuvat, ihmiset muuttuvat, ja jotta elämässä voi olla onnellinen täytyy välillä tehdä kipeitäkin valintoja. Mulle ja Villelle on aina ollut tärkeää olla rehellisiä toisillemme. Me puhutaan paljon asioista juuri niinkuin ne ovat. Meille molemmille on tärkeintä se, että molemmat ovat oikeasti onnellisia, nauttii elämästä ja elää omaa unelmaa. Meillä ei oo koskaan ollut tarvetta pitää minkäänlaista kulissia yllä. Parisuhteissa kun on aina ylä- sekä alamäkiä. Meidän suhteessa alamäkiä tunnepuolella alkoi tulemaan liiankin kanssa, alamäkiä joita ei enää voinut korjata. Niitä ei voinut korjata puhumalla, tai sivuuttamalla. Vaikka kuinka valitettavaa ja epätodelliselta se tuntuukin niin me olemme eronneet. Avioliitto, joka monien ja meidän omiin silmiin näyttäytyi täydelliseltä, on hajonnut.

ERS_0794 (2)

Viime ajat on ollut raskasta aikaa, mutta pikku hiljaa on alkanut helpottamaan, ja sen vuoksi pystyn sen nyt myös täällä teille kertoa. Kirjoitusten takana kun palaa isolla liekillä tällä hetkellä monia tunteita, joista haluan avoimesti jatkossa kirjoittaa. Pinnalla on tunteiden kirjo; on onnellisuutta, pelkoa, ahdistusta, häpeää ja toiveikkuutta. Mutta helpottavaa tässä on se, että meidän ero on ollut epärealistisen sopuisa. Olemme edelleen todella hyvissä väleissä ja toivomme toisillemme vain parasta. Eroon ei liity mitään draamaa. Vaikka kuinka kliseiseltä ja kylmältä se kuulostaakin, niin elämä vain on tällaista. Me olemme kasvaneet erilleen. Se miksi menimme naimisiin ja pian sen jälkeen eroamme on arvoitus. Naimisiin meno tuntui silloin juuri oikealta, emmekä kadu sitä! Koskaan ei kuitenkaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Ja sen vuoksi jokaisesta hetkestä kannattaakin nauttia täysillä. Elä siis tässä ja nyt!

Käsi kädessä kulkien toinen toistamme tukien me jatkamme matkaa <3
Käsi kädessä kulkien toinen toistamme tukien me jatkamme matkaa erillään!

Mutta nyt se mun sisällä kytenyt asia on päästetty ulos. Helpottiko? No, ainakin tämä kaikki tuntuu just nyt oikealta tavalta prosessoida asiaa..

On siis aika kääntää uusi sivu.

Edessä on aivan uudenlainen elämä.

  • Share:

Comments(35)

AnniK
9.11.2015 At 8:00 am

Ikävä juttu :/ Tiedän ystäväpiiristä ja sen ulkopuolelta runsaasti pareja, jotka ovat seurustelleet todella kauan ja heti naimisiin menemisen jälkeen eronneet. Mistähän tuo johtuu….?

    susannamustajarvi
    11.11.2015 At 8:00 am

    Onhan se ikävää, mutta elämää. Mä en osaa sanoa, että mistä se voisi johtua..

Mia
9.11.2015 At 8:00 am

Itse kirjoituksesta sellainen kommentti, että otsikko ja teksti eivät oikein omassa mielessä kohdanneet. Otsikko kuplasta ja sen puhkeamisesta antaa ymmärtää juuri jonkinlaisen kulissin ylläpidosta, jonka taas tekstissä kiellät.

Onnellisia varmasti saatte olla, et ero on ollut sopuisa. Toivottavasti kaikki menee hyvin. <3 Noin monen yhteisen vuoden jälkeen sitä varmasti tunteekin toisen niin läpikotaisin, että sopu ja jopa ystävyys voivat olla mahdollisia – kuin myös mainitsemasi erilleen kasvaminen. Me kun muutumme ihmisinä jatkuvasti. Toivon kaikkea hyvää jatkoon ja tsemppiä tunnemylläkän keskelle!

Näin henkilökohtaiseen kysymykseen ei ole pakko vastata, mutta tekstiäsi lukiessa jäin miettimään mitkä olivat ne muutokset, ne syyt jotka saivat kasvamaan erilleen. Koetko, että elämäsi mahdollisesti hektisimmällä vuodella oli osansa?

    susannamustajarvi
    11.11.2015 At 8:00 am

    Moikka Mia ja kiitos paljon palautteesta!
    Luulen, että hektinen elämä oli osa syynä siihen, että kasvoimme erilleen. Ja syitä on varmasti paljon monia muitakin. Kaikki vaikuttaa toisiinsa ja ei ole yhtä syytä miksi tähän ratkaisuun olemme tulleet.

    Kiitos paljon kannustavista sanoista ja tsempeistä!
    Ihanaa loppuviikkoa!

H
9.11.2015 At 8:00 am

Miten paljon uskot kisaamisesi vaikuttaneen asiaan? Kisadieettihän on rankkaa aikaa myös parisuhteen toiselle osapuolelle. Ei voi enää käydä ulkona yhdessä syömässä, diettiläinen on väsynyt ja pinna kireällä ainakin loppuvaiheessa ja ei siinä paljon makuukammarissakaan enää tapahdu. Asioita ei voi enää tehdä samalla tavalla spontaanisti mitä aiemmin, koska treenit ja ruoat. Mies tuntee helposti itsensä ulkopuoliseksi, kun toinen on siinä omassa fitnesskuplassaan.

Ero on aina ikävä asia, mutta kaikella on tarkoituksensa. Tsemppiä pimeän syksyn keskelle!!

    susannamustajarvi
    11.11.2015 At 8:00 am

    Kiitos tsempeistä H! Mä en usko kisaamisen vaikuttaneen eroon. Luulen, että laji on kuitenkin jollakin tapaa pikku hiljaa muokannut musta sellaisen millainen tänä päivänä olen. Toki lajina fitness muuttaa elämää, ja osaltaan se vaikutti siihen, että oli haastavaa löytää yhteistä molempia miellyttävää tekemistä.

Tuula
9.11.2015 At 8:00 am

Elämä kulkee ihmissuhdejanoissa omia omituisia polkujaan. Ilman näitä kiemuroita sie et olisi sie.
Joidenkin kanssa janat ovat pitkiä ja joidenkin kanssa lyhyitä – siinä elämän arvoituksellisuus! Muistot säilyvät, mutta niiden vangiksi ei tarvitse jäädä. Ehkä hassua, mutta toivotan onnea uusiin kiemuroihin, mitä ne sitten ovatkaan.

Nini
9.11.2015 At 8:00 am

❤️

är
9.11.2015 At 8:00 am

Hei, olipa todella rohkea ja hieno postaus sinulta. Voin vain kuvitella kuinka vaikeaa tällaista on kirjoittaa julkisesti. Minun täytyy kuitenkin kiittää sinua, sillä avasit omat silmäni. Kerroit, että tunnet häpeää kertoessasi avioliiton päättymisestä. Tämä on varmasti aivan luonnollista, että ajatellaan mitä muut ajattelevat kun alttarilla on luvattu olla ikuisesti yhdessä ja ikuisuus muuttuukin alle vuodeksi. Olen itse miettinyt pitkään omaa parisuhdettani ja olisinko kuitenkin onnellisempi yksin. Kun toit oman erosi näin avoimesti esille ja että siitäkin voi selvitä, elämää jatkuu. Vihdoin ymmärsin, ettei minunkaan kannata jäädä parisuhteeseen, josta en ole 100% varma vaan sen takia, että ajattelen liikaa mitä muut ajattelisivat jos eroamme. Kiitos.

    susannamustajarvi
    11.11.2015 At 8:00 am

    Moikka är! Kiitos paljon kommentista. Eropäätös on pitkä prosessi, ja se kannattaa tehdä keskustellen ja asiaa monelta kantilta puntaroiden, jotta sitä ei tarvitse jälkikäteen katua. Helppoa se ei ole, mutta sitten kun on täysin varma asiasta alkaa tilanne pikku hiljaa selkiytyyn ja helpottamaan. Tsemppiä viikkoon!

suvi
9.11.2015 At 8:00 am

Musta on hienoa, että kerrot asian rehellisesti. Ja ymmärrän itseasiassa tilanteenne toisaaltaan hirmu hyvin. Itsekin erosin edellisestä suhteesta ulkopuolisen silmin aika yllättäen, ja moni tuttu ihmetteli silloin että “just kun kaikki oli hyvin” . Me ei oltu naimisissa, mutta useamman seurusteluvuoden jälkeen oltiin just ostettu rivitaloasunto. Kaikki näytti tosiaan vielä ihan hyvltä siinä vaiheessa, mutta en osaa vieläkään täysin sanoa mikä meille tuli. Muutamia asioita osaan sanoa, mitkä saattoi olla syynä siihen, miksi tunteet vain muuttui ja puolisen vuotta tuohon uuteen kotiin muutettuamme, me erottiin.
Mutta mekin erottiin loppujen lopuksi ihan oudon hyvissä väleissä. Oltiin toistemme muuttoapuina ja käytiin vielä tsekkaamassa kämpätkin kun oltiin muutettu, että onko kaikki hyvin. Tietyn aikaa vielä eron jälkeen pidettiin aika ajoin yhteyttä ja saatettiin nähdä jossain pippaloissakin, mutta sitten se jäi.
Kyllä siis edelleen jos jossain törmätään (mikä on väistämätöntä yhteisten ystävien takia) niin vaihdetaan kuulumisia ja ainakin omasta mielestäni kumpikin on onnellinen toisen nykyisestä elämäntilanteesta.
Elämä on joskua aika omituinen. Musta on tullut vuosien mittaan aika realisti. Joku vois sanoa että kylmä tai pessimisti, mutta mä sanon että realisti. En usko enää sellaiseen true love-hommaan ja “kun mennään naimisiin- niin sitten ollaan aina yhdessä”. Tottakai mä haluaisin että niin se ois, mutta on kuitenkin nähnyt niin paljon asioita, mitkä tavallaan on vienyt aika paljon uskoa siihen että ihminen ois aina vaan sen yhden ihmisen kanssa eikä esim ikinä petä eikä valehtele. Musta täytyy olla vähän ehkä naivikin, jos uskoo jotain muuta. Toki on varmasti niitäkin pareja, jotka ihan oikeasti on luotuja toisilleen ja niille ei tuu näitä pettämisvalehtelu ja erohommia, mutta valitettavan harvassa on enää nekin 🙁
Ja se, että vaikka tällä hetkellä olen kihloissa, meillä on omakotitalot sun muut, niin en mä voi satavarmaksi silti sanoa, että ollaanko me yhdessä enää vaikkapa kahden vuoden päästä. Jo yhdessä vuodessa ehtii tapahtua niin paljon, että sitä ei vaan koskaan voi tietää mitä elämä tuo. Mutta olen kuitenkin täysillä, TÄLLÄ HETKELLÄ tässä suhteessa. Ja tietenkin toivon parasta. mutta…ikinä ei tiiä 😉

    susannamustajarvi
    11.11.2015 At 8:00 am

    Kiitos ihan mielettömästi Suvi ajatustesi ja kokemustesi jakamisesta. Nyt kun luen näitä kommentteja läpi en voi muuta todeta kuin, että vau mulla on hienoja lukijoita. Kiitos! Mä voin samaistua sun ajatuksiin täysin. Kyllä tämä elämä on sellaista, ettei koskaan voi sanoa ei koskaan. Mistään ei voi laittaa päätä pantiksi ja vain muutos on pysyvää. Näinhän se menee. Mutta sen vuoksi elämä onkin juuri elämisen arvoista. Sun kommentin jälkeen jaksan taas! Kiitos!

Sini
9.11.2015 At 8:00 am

Juuri kun avasin blogisi jutun erosts valmiiksi luettavaksi heitin parvekkeelta miehelleni housut kun hänellö oli kiire. Kyydissä oli appiukkoni jonka kanssa tutustuin ekan vuoden mutta sitten tapahtui jotain jonka vuoksi mieheni sukulaisten näkeminen jäi. Kohta viisi vuotta ollaan yhdessä oltu ja niistä neljä en sukulaisia ole juuri tavannut. Nyt näin appiukon vilaukselta kun häbn hymyillen minule vilkutti. Sitten luin tämän ja itku tuli kun elämä vaan on mitä on. Olen kovasti työstänyt juuri hetkessä elämistä ja sinä annoit mulle voimaa tähän viikkoon kirjoituksellasi. Kiitos kun olet avoin.

    susannamustajarvi
    11.11.2015 At 8:00 am

    Voi kiitos Sini sulle kommentista ja ajatusten jakamisesta! Ihana kuulla, että olen voinut antaa voimaa sulle kirjoituksillani. Tsemppiä paljon tulevaan!

synkkä tarina kehitteillä
9.11.2015 At 8:00 am

ei naimisiin meno enää tuossa 14 vuoden jälkeen mitään merkinnyt kun teillä olisi pitänyt olla jo perhe kasvamassa vuosien ajan ja näin lopuksi valitsit ulkonäön hallitsemisen arjeksesi, ja kuten jossain edellisessä tarinassa kerroit miten unelmoit pystyväsi pitämään ruokailemisen gripissä loppuelämän ajan. jos miettii jotain lautasta on käytännössä kyvytön viemään elämän prosessin kunnialla läpi.

Milla
9.11.2015 At 8:00 am

Chandra
9.11.2015 At 8:00 am

Tsemppiä, ymmärrän hyvin tunteet joita käyt läpi. Itsellä myös vastaavanoloinen ero takana, avioliittoon ei tosin ehditty mutta oltiin juuri ostettu yhteinen koti, auto ja kaksi koiraa, eli vahvasti sitouduttu toisiimme ja yhteiseen tulevaisuuteen. Ja sitten, alle puoli vuotta asunnon ostosta, havahtuminen siihen, että olemme kasvaneet erilleen. Kyllä siinä nousi monenlaisia tunteita pintaan, myös mainitsemasi häpeä, ja omassa tapauksessani myös ehkä jonkinlainen epäonnistumisen tunne. Ajatus siitä, mitä lähipiiri mahtaa ajatella kun noin “typerästi” ostimme asunnon ynnä muut ja sitten melkein heti muuton jälkeen eroammekin. Mutta eihän tuollaisia voi jäädä miettimään, elämässä nyt voi käydä näin eikä sitä osaa kukaan etukäteen ennustaa. Eikä jokaista elämän suurta päätöstä (oli se sitten naimisiin meneminen tai yhteisen asunnon osto) voi jäädä miettimään “mitä jos..” -asenteella, mikäli päätös sillä hetkellä tuntuu oikealta. Kunnioitettavaa on se, että jos/kun sen aika koittaa, osaa tehdä uusia päätöksiä ja myös kipeitä sellaisia.

    susannamustajarvi
    11.11.2015 At 8:00 am

    Voi kiitos Chandra! Sun ajatukset ja kokemukset antoi mulle tosi paljon tsemppiä ja voimaa. Mä olen myös paljon pohtinut sitä, että mitä muut ajattelevat. Se mitä ainakin olen oppinut niin koskaan ei voi miellyttää kaikkia. Pääasia on kuitenkin, että aamulla kun katsoo peilistä voi olla tyytyväinen omiin valintoihinsa ja seisoa niiden takana. Kiitos mielettömästi kommentista!

J
9.11.2015 At 8:00 am

Itse erosin 2,5v sitten. Muutama kuukausi meni sumussa mutta sitten alkoi tulemaan hetkiä jolloin oli tyytyväinen tilanteeseen ja sovussa asian kanssa. Kuitenkin näin jälkikäteen huomaan että asian työstö oli kuitenkin vielä aivan kesken tuolloin, pitkän aikaan olin kuitenkin vielä kiinnittynyt exääni. Eli tuolla teidän yhteisellä taustalla teillä on varmasti vielä pitkä matka että olette todella eronneet henkisestikin. Sitä helposti huijaa itseään ja on iloinen että suhde säilyy lämpimänä exän kanssa. Eikä siinä mitään niin kauan kun toiselle ei ole ilmaantunut sitä seuraavaa suurta rakkautta kuvioihin. Siitä vasta todellinen irtaantuminen alkaa.

    susannamustajarvi
    11.11.2015 At 8:00 am

    Moikka J! Kiitos paljon kokemustesi ja ajatustesi jakamisesta. Mä luulen myös, että tämä on pitkä prosessi, joka todella vie aikaa. Mutta eihän tässä ole mihinkään kiire. Kaikella on tarkoituksensa, myös tällä. Nyt on aika kasvaa ja oppia tilanteesta. Tärkeintä on olla onnellinen, ja jos siihen ei pysty täytyy tehdä muutoksia. Tuo sun kokemus irtaantumisesta on varmasti aivan totta. Katsotaan miten meidän käy.

vieras
9.11.2015 At 8:00 am

Kisaaminen ja ylipäänsä fitnes harrastuksena on aika rankka yhtälö parisuhteelle jolleivat molemmat harrasta..
Yhtään teidän taustoja en tunne,mutta tämä tuli vaan mieleen..hienoa että ootte hyvissä väleissä kuitenkin,tsemppiä!

2pac
9.11.2015 At 8:00 am

Kjäh

satunnainen lukija
9.11.2015 At 8:00 am

Annan sinulle täyden tunnustuksen rehellisyydestä. Toivottavasti tämä avautuminen auttaa sinua pääsemään eteenpäin. Olen itse eronnut pitkän seurustelusuhteen päätteeksi. Olimme noin vuoden erillään, ja palasimme sen jälkeen yhteen. Menimme jokin aika sitten naimisiin. Kaikki päätökset ovat tuntuneet niitä tehdessä oikeilta. Toisaalta taas mikään ei ole tuntunut koskaan enää 100 % varmalta, koska sen verran olen oppinut, että ihmiset muuttuu. Siksi itselleen ja muille on velkaa vain sen, että on rehellinen. Ymmärrän hyvin kokemasi häpeän tunteen. Kai se kuuluu asiaan, mutta muista, että ihmiset myös arvostavat sinua, että olette pystyneet tekemään näinkin rohkean päätöksen.

Toivon molemmille rohkeutta ja voimia mennä läpi vaikeiden aikojen. Vaikeina aikoina ystävät ja läheiset ovat kultaakin kalliimpia.

    susannamustajarvi
    11.11.2015 At 8:00 am

    Moikka! Kiitos mielettömästi ajatuksiesi ja kokemustesi jakamisesta. Ne sai jälleen ajattelemaan asioita eri näkökulmista. Kyllä tämä elämä on vaan erikoista, eikä koskaan voi tietää mitä sitä tapahtuu. Kiitos kannustavista sanoista!

Emma
9.11.2015 At 8:00 am

Olipa surullista luettavaa. Ajattelen aina että ihmiset jotka tekee mentaalivalmennusta ja sitoutuu urheiluun, sitoutuisivat tahtoessaan myös siihen myötä- ja vastoinkäymisissä-osaan.

Toki jos teillä on ollut suhteessa väkivaltaa tai muuta turvallisuutta uhkaavaa (hämärä muistikuva että kirjoitit uhkaavasta tilanteesta elämässäsi joskus), löytyy järkevä selitys siitä.

    susannamustajarvi
    11.11.2015 At 8:00 am

    Moikka Emma!
    Suhteessa ei ole ollut väkivaltaa tai mitään turvallisuuteen uhkaavaa. Suhde oli kaikinpuolin erittäin turvallinen.

Christa
10.11.2015 At 8:00 am

💖
Kiitos hyvästä kirjoituksesta ja tsemppiä jatkoon.

Lilli
10.11.2015 At 8:00 am

Hieno ja rohkea kirjoitus. Elämä on jännää; se kuljettaa meitä mukanaan ja välillä heittää tiellemme risteyksiä ja polkuja, joiden kohdalla joudumme miettimään omaa suuntaamme. Arvostan suuresti ihmisiä, jotka näiden risteyksien kohdalla kulkevat sinne, minne sydän ohjaa. Kuuntelevat sitä, mitä sydän sanoo. Mielestäni se on ainoa oikea tapa elää elämää ja saavuttaa elämässä tyyneys, onnellisuus.

Ne valinnat varmasti saattavat kirvoittaa kommentteja kanssaihmisiltä. Herättää keskustelua, arvostelua ja ikäviä kommentteja. Mutta aina pitäisi muistaa itse, että valinta on oikea jos peilin kautta itseään silmiin katsoessa niin tuntee. Tietää tehneensä itse itselleen parhaan ratkaisun. Silloin muiden mielipiteillä ei ole väliä.

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista. Ero ei ole ikinä helppo, vaikka tietäisikin sen olevan se oikea vaihtoehto <3

Leave a Comment

sing in to post your comment or sign-up if you dont have any account.