Millainen on terve suhde ruokaan?

Nyt on sellainen aihe, josta olen jo jonkin aikaa ajatellut, että haluaisin kirjoittaa, mutta en ole osannut laittaa omia ajatuksia kirjoitettuun muotoon. Olen pohtinut tätä asiaa paljon, koska itse noudatan todella tarkkaa ruokavaliota oman lajini puolesta, mutta myös valmennan lukuisia liikkujia, ja ruokavalio on isossa roolissa myös valmennuksiani.

File 3.8.2015 17.42.52

Omien valmennettavieni kanssa käyn aina läpi sen, että tämä tapa miten itse toteutan ruokavaliota ei suinkaan ole se oikea. Mä olen kilpaurheilija, ja sen vuoksi noudatan tiukkaa ruokavaliota. En missään nimessä valmenna omia valmennettaviani tekemään samoin, koska tavallisen liikkujan ei kuulu noudattaa ruokavaliota orjallisesti. En myöskään voi sanoa, että tällainen kurinalainen elämä sopisi kaikille, ja jos totta puhutaan niin olen alkanut miettimään, että pitkällä juoksulla sopiiko se oikeasti kenellekään? Olen ihan viime aikoina saanut paljon palautetta teiltä lukijoilta, ja nämä palautteet on avanneet mun silmiä huimasti. Kiitos paljon siitä teille!

File 19.10.2015 13.13.07

Fitness on edelleen todella suosittua tällä hetkellä ja tuntuu, että sen suosio ei varmastikkaan ole loppumassa, ehkä pientä hiipumista voi olla havaittavissa. Luulen, että monet ovat väsyneet aiheeseen, koska sen ihanuutta hypetetään. Mutta onko se todellisuudessa sitä? Ei elämä koskaan ole pelkkää ruusuista ja ihanaa, mutta mun ajatus on, että useimmiten se voi olla sitä. Jos sä oikeasti nautit fitnesselämäntavasta niin se on juuri sun juttu, mutta jos se on sulle pakkopullaa ja hampaiden kiristelyä, miksi kuitenkin haluaisit elää niin?

Mun mielestä oikeasti tärkeää on nauttia elämästä. Tehdä elämässä sellaisia asioita joita pitää tärkeänä. Ulkoiset seikat, kuten hyvä vartalo, ei tuo onnea! Mutta esimerkiksi se, että voi hyvin ja nauttii elämästä, se on sitä todellista onnellisuutta. Mun mielestä ihminen, joka on nähtävästi onnellinen on myös kaunis. Ei ole väliä onko ihminen laiha, lihaksikas tai lihava. Sellainen ihminen, joka on fyysisesti hyvässä kunnossa, mutta väsynyt ja kireä, ei ole kaunis! Kumpaan sä kuulut?

Erilaisia dieettejä ja erikoisruokavalioita noudatetaan tänä päivänä paljon. Osa ihmisistä on melko valveutuneita siitä, että mitä tulisi syödä ja mitä taas ei. On tosi surullista, että usein jätetään ruokavaliosta joitakin raaka-aineita pois vain sen takia, että on lukenut jostain, että se ei oo hyväksi. Mun ajatus on se, että kaikkea kohtuudella. Mistään ei kannata tehdä liian isoa numeroa, sillä itseltä liiallinen kieltäminen ei oo hyväksi. On tärkeää, että elää niin kuin parhaaksi näkee, ei niin kuin jossain opetetaan.

cheatmeal

Musta yksi parhaista säännöistä ruokaan liittyen on noudattaa 80-20 periaatetta. Syö 80% ruokavaliostasi terveellisesti, ja 20% vapaasti. Tämä tekee seitsemän vapaavalintaista, ei niin terveellistä, ateriaa viikossa. Se on aika paljon mun mielestä, mutta ei vaikuta yksilön terveyteen kuitenkaan negativiisesti. Tärkeää on löytää oma kultainen keskitie, jossa on tilaa myös nautinnolle!

Mitä mieltä oot, niuhotetaanko me liikaa ruoan suhteen nykypäivänä? 

Comments(2)

Emmi
4.11.2015 At 7:30 pm

Oli tosi hyvä kirjoitus ja mielestäni hienoa että olet tuota mieltä:) koska monet ovat sitä mieltä että kaikkien tulee noudattaa orjallista ruokavaliota jos haluaa paremman kropan! Ja nimenomaan jos ei ole kilpaurheilija. Mitä mieltä olet siitä, jos haluaa timmimmäksi ja syönkin miinuksella, niin kuinka usein voi ottaa rennommin esimerkiksi ravintolassa? Onko kerran viikossa oikeasti ok? Tai jos miettii herkkuja? Koska mielestäni kerran viikossa herkuttelu on aika usein kuitenkin! Ja koska itselläni ei lähde makeanhimo mistään pienestä kakun palasesta 😀 olen mieluummin sitten ilman!

    susannamustajarvi
    5.11.2015 At 7:30 pm

    Moikka Emmi! Ja kiitos palautteesta ja kommentista.

    Mun mielestä kerran viikossa on todellakin ok. Varsinkin, jos syöt vain yhden aterian niin se on enemmän kuin ok. Tärkeintä olisi löytää tasapaino arjen ja juhlan välille. Se ei myöskään ole terveellistä, että saa ahmimiskohtauksia, jos on pitänyt naruja liian pitkään liian tiukalla. Toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan.
    Sopivissa määrin kun antaa itselleen mahdollisuuden vapauteen nauttia herkuista, ei siitä tule ylensyöntiä ja sen jälkeen hirveää morkkista.
    Hyvillä mielin vain syöt kerran viikossa vapaasti! Stressaaminen ei ainakaan nopeuta kiinteytymistä, joten turha nipotus vaan pois!

Leave a Comment

sing in to post your comment or sign-up if you dont have any account.