Millaista on elämä ilman yhtä aistia?

Meillä kaikilla on viisi aistia; näkö-, kuulo-, tunto-, maku- ja hajuaisti. Tai näin suurimmalla osalla ihmisistä ainakin on. Mä kuulun niihin, joilla on vain neljä aistia. Multa puuttuu kokonaan hajuaisti. Jep, näin se vaan on! Mulla on joskus kyllä ollut kaikki viisi, mutta jostain tuntemattomasta syystä mun hajuaisti katosi nuoruudessa. Syytä miksi näin on, ei ole koskaan saatu selville. Vuosia toivoin, että se sieltä vielä palaisi takaisin, mutta totuus on, että mulla on jonkinmoinen hermovaurio, eikä hajuaisti sieltä koskaan enää palaa. Se on hyväksyttävä!

ERS_0912

Monet ihmiset ovat kyselleet, että miten tämä vaikuttaa mun elämään. Onko jokin aisti mulla herkempi, kun yksi on pois pelistä? Mä en osaa sanoa, mutta kyllä mulla on muut aistit todella herkkiä. Kuulen pienetkin äänet, ja häiriinnyn niistä todella helposti. Myös tuntoaisti mulla on hyvin herkkä.

Se miten hajuaistin puuttuminen näkyy arjessa on nykyään melko pientä. Ihminen mukautuu tilanteisiin ja olen mäkin oppinut elämään ilman hajuja. Joitakin esimerkkejä missä olen huomannut hajuaistin puuttumisen hankalaksi on esimerkiksi pilaantuneen ruoan havainnollistaminen. Jotkut ruoat vain alkavat haisemaan ennen kuin pilaantuminen näkyy silmällä. Olen siis lukuisat kerrat syönyt pilaantunutta ruokaa 🙂 Mutta hengissä ollaan edelleen. Ei se oo niin vakavaa. Myös vaatteiden kanssa on ajoittain ongelmaa, sillä usein haistetaan vaatetta, että voiko sitä käyttää toisen päivän vai ei. Mulla vaatteet menevät pesukoneen läpi usein, koska en voi tietää onko vaate vielä käyttökelpoinen.

FullSizeRender-42

Hajuaistihan vaikuttaa paljon myös makuaistiin. Makuja on makea, suolainen, karvas, tulinen ja umami. Eli nuo mä maistan, mutta en esimerkiksi erilaisia mausteita, niiden eroja. Mua ei voi siis kutsua kulinaristiksi, sillä mulle on ihan sama minkä makuinen se ruoka on, sillä en erota muuta kuin, että onko se makeaa vai suolaista, tulista vai karvasta. 🙂 Mut oon ihan sujut tämän kanssa. Sopii itse asiassa mulle hyvin, koska mulle ruoka on polttoainetta, josta saan energiaa.

Ajoittain edelleen toivon, että mulla olisi hajuaisti. Olisi hienoa haistaa erilaisia tuoksuja. Aistien kautta me koetaan meidän ympäröivää maailmaa. Monet tuoksut tuovat mieleen erilaisia mielikuvia, niin hyvässä kuin pahassakin. Multa kokonaan puuttuu se, että voisin fiilistellä kukkien tuoksua tai joskus tulevaisuudessa oman vauvan ihanaa tuoksua. Mutta näiden asioiden kanssa täytyy oppia vaan elämään.

Onko sulla kokemuksia siitä, kun yksi aisti on pois pelistä?

ig: @susanna_mustajarvi

fb: Tmi Susanna Mustajärvi

Comments(8)

maija
10.9.2015 At 9:00 am

Migreenikkona olen monesti toivonut ettei mulla ois hajuaistia.Tietyt hajut kuten;parta-ja hajuvedet, voimakkaat pesu ja huuhteluaineet (muista niitä käyttäneistä ihmisistä tuleva haju),tupakka, jne saavat kohtauksen 12h sisällä alkamaan…

    susannamustajarvi
    10.9.2015 At 9:00 am

    Moikka Maija!
    Ajoittain olen ihan tyytyväinen, että sitä hajuaistia ei ole. Ei se aina huono asia oo. Esimerkiksi aikaisemmassa työssäni, siitä oli ajoittain jopa hyötyä, etten haistanut kaikkia pahoja hajuja, kun esimerkiksi otin huumeseuloja. 🙂 Aina onneksi asioista löytyy monta erilaista puolta.
    Tsemppiä arkeen, ja toivottavasti päänsärkyjä ei kuitenkaan ole jatkuvasti!

    Jantsu
    14.9.2015 At 9:00 am

    Samaistun sinuun aistittomuudella.. Joku fiksu korva-nenä-kurkkulääkäri joskus mainitsi hajukeskuksen sijaitsevan tuossa otsalla, silmien välissä. Kuulemma kova isku tms. voi aiheuttaa ko.aistin menetyksen.
    Joskus tuntuu niin ihanalta esim. käsiä pestessä, kun hetken tuoksahtaa joku kukkais tms. tuoksu nenään. Ja voin myös migreenikkona sanoa, ettei siinä välttämättä hajuaistia tarvita, kun se särky jostain tuoksusta iskee, valitettavasti.. 🙁 Monesti toivon, että jollain konstilla aisti vielä palaisi, mut haaveissa on hyvä elää.

      susannamustajarvi
      15.9.2015 At 9:00 am

      Moikka Jantsu! Kiitos kokemuksen jakamisesta. On jotenkin mukava kuulla, että on muitakin, jotka käyvät samoja asioita läpi. Kyllä se toive on siellä itselläkin aina, mutta toisaalta olen hyväksynyt sen, että näillä mennään mitä on ja muuta ei oikein voi.
      Mä en muista saaneeni kovaa iskua tai muuta sellaista, mutta täytyykin vielä miettiä asiaa tarkemmin.
      Ootko käyny koskaan kuvauttamassa päätä? Itse mietin, että oliskohan se tarpeellista juurikin siitä syystä, että jos jokin tapaturma on sen aiheuttanut niin, että siellä on muut asiat kuitenkin kunnossa.

Vilhelmiina
10.9.2015 At 9:00 am

Täällä puuttuu vanhan tapaturman takia kuulo toisesta korvasta, mikä on ajoittain todella ärsyttävää jos joku puhuu minulle”väärällä puolella”niin saa olla koko ajan kysymässä”että mitä??”jos en jaksa alkaa selittämään että kuulo puuttuu(ja aina ei vaan jaksa kun sen jälkeen tulee tuhat lisäkysymystä :D). Pitkään vastasin myös puhelimeen väärällä korvalla.

    susannamustajarvi
    10.9.2015 At 9:00 am

    Moikka Vilhelmiina! Voin hyvin samaistua siihen, että välillä ei jaksa edes mainita siitä, että ei ole hajuaistia, sillä aina ei jaksa alkaa selittämään että mistä se johtuu yms.
    Mun perhe esimerkiksi vieläkin välillä unohtaa, että mulla ei oo sitä hajuaistia. Se on ihan luonnollista, koska ei se vaikuta normaaliin tekemiseen.
    Tsemppiä paljon arkeen! Oot ihana juuri tuollaisena, muista se!

Helmi
10.9.2015 At 9:00 am

Mielenkiintoinen aihe. Mulla on itselläni ollut kesästä 2014 selkäydinperäinen hermovaurio, jonka seurauksena mulla on aika laajoja tuntopuutoksia lantion alapuolella. Aluksi multa puuttui tunto alavartalosta kokonaan (kuin myös toimintakyky). Olen kuitenkin kuntoutunut tosi hyvin, mutta tunto ei ole tullut läheskään kokonaan takaisin.

Aistin menettäminen oli pelottavaa. Mietin silloin, että mitä jos en tunne enää koskaan mitään jaloillani. Myös seksuaaliasiat mietityttivät. Toki oli hauskojakin sattumuksia, esimerkiksi kun harjottelin seisomista, en tuntenut lattiaa jalkojeni alla 😀 kävelemään opittuani vedin pihalla paljain jaloin männynkäpyjen sun muiden yli silmääkään räpäyttämättä, koska en huomannut niitä. Sohvalla useammankin kerran jäi kaukosäädin tai kännykkä pehvan alle ja niitä sitten porukalla etsittiin kunnes syyllinen selvisi 😀

Aika hyvin tämän kanssa on oppinut elämään, ja nykyään isoimmat puutokset on semmoisilla alueilla ettei se niin haittaa.. Paitsi toki treenaamista siinä mielessä, että tuntuman saaminen on vaikeaa esim pakaraan. Niinpä kehitys on tosi hidasta, kun hermosto on muutenkin vaurioitunut.

Mutta päivä kerrallaan:)

    susannamustajarvi
    10.9.2015 At 9:00 am

    Kiitos paljon Helmi kokemustesi jakamisesta! Se pysäytti. Jep, näin se on, päivä kerrallaan. Tuo, että ei olisi ollenkaan tuntoa jaloissa, kuulostaa pelottavalta. Mutta olet selvästi vahva nainen Helmi! Vau. Omalla asenteella pystyy paljon vaikuttamaan omaan elämään. Turhaa on jäädä surkuttelemaan, kun asioille ei vain joskus voi mitään. Mutta omalla asenteelle voi vaikuttaa ja sillä, miten asioihin suhtautuu on suuri merkitys oman elämän onnellisuuden kanssa. Tsemppiä arkeen ja pian alkavaan viikonloppuun!

Leave a Comment

sing in to post your comment or sign-up if you dont have any account.