Olisiko aika ottaa niskasta kiinni?

Laihdutuskuurit, pikadieetit ja ihmepillerit, siitä on meidän painonpudotuskulttuuri tehty. Hei oikeesti, kuka haluaa enää huijata itseään? Miksi kaikki täytyy olla niin helppoa, mihinkään ei olla valmiita panostamaan? Aina on niin kovin kiire, ja mielummin valitetaan, kun tehdään asialle jotain. Lapset vievät kaiken ajan ja on sitä ja on tätä. Töitäkin on hirveästi ja kotonakin pitäisi siivota. Kaikki muu menee oman terveyden ja hyvinvoinnin edelle. Mutta tiedättekös mitä? Jos sinä sairastut, niin koko perheesi kärsii. Et myöskään pääse töihin, ja kotihommatkin jää tekemättä.

Mutta hei, mitä sanot, jos tehdäänkin loppu negatiiviselle kierteelle!?IMG_1172_kropattu_2_LOGO_960px

Mitäpä jos tänä vuonna unohdat turhat selittelyt ja päätät tehdä asialle jotain. Päätä oikeasti! Päätät tehdä tästä vuodesta oman hyvinvointisi vuoden. Päätös on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Kun sinä voit hyvin, levität hyvää mieltä, jolloin ympärilläsi olevat ihmiset alkavat voimaan paremmin. Tänä vuonna päätöstäsi tammikuun ajan on tukemassa Fitfashion, sillä jakamalla oman #timmikuu kuvasi Instagramissa, jaat hyvää treenimieltä ja tsemppiä myös muille! Mitä päätös sitten vaatii? Olemmehan me monet kerrat tehneet päätöksiä, jotka sitten loppujen lopuksi ovat unohtuneet. Mitäpä jos et tekisikään päätöstä laihtua tai alkaa urheilemaan, vaan päätätkin alkaa voimaan hyvin? Päätät esimerkiksi joka aamu pysähtyä miettimään millä valinnoilla tänään voin edistää hyvinvointiani. Illalla nukkumaan mennessä muistelet kuinka olet tänään voinut, ja miltä sinusta juuri nyt tuntuu. 

Kehitys ja pysyvät tulokset eivät tule koskaan viikossa tai kahdessa, vaan ne todella vaatii aikaa. Aluksi työtä pitää tehdä omien ajatusten kanssa. Meillä on paljon pinttyneitä tapoja toimia ja ajatella, jotka ovat meidän terveydelle haitallisia. Olisiko arkesi uudelleen organisoitavissa? Olisiko arjessasi asioita, joita ei tarvitsisi tehdä juuri sillä hetkellä, kun piti lenkille lähteä? Millaisia ruokavaliovalintoja teet päivittäin? Myös terveellinen ruoka on hyvää, kun siihen panostaa!

Hyvinvointi ja terveys ei ole mitään ydinfysiikkaa. Kaikki lähtee oman itsensä kuuntelusta. Mikä tuntuu hyvälle juuri minun kropassani? Voiko vatsani hyvin? Voinko minä hyvin? Mistä johtuu, että olen huonolla tuulella? Miten vaikutan itse omaan olooni? Ei ole yhtä ja oikeaa tapaa elää ja toimia. Jokainen meistä on oman elämänsä asiantuntija. Kukaan muu ei tule tekemään sinun elämääsi tarvittavia muutoksia. Kukaan muu ei tunne tunteita, joita sinä tunnet sisälläsi. Vain sinä itse voit vaikuttaa omaan oloosi. 

Meitä hyvinvoinnin ammattilaisia on kuitenkin monia, jotka mielellään kulkevat sinun rinnallasi ja ohjaavat hellästi oikeaan suuntaan. Mutta sinä itse teet sen työn. Valitettavasti mitään oikotietä ei ole. Vaikka tämä voi kuulostaa masentavalta niin sitä se ei ole. Ihminen nauttii vapaudesta ja siitä, että pystyy itse olemaan oman elämänsä herra. Tämä tuo mukanaan myös vastuun siitä, millaiseksi oman elämänsä tekee. Otetaan siis vastuu itsestämme! Katsotaan sinne peiliin ja kysytään itseltämme: voinko minä hyvin? Vastaa rehellisesti! Tässä kohtaa huijaamalla huijaat vain itseäsi! Ja jos vastasit kieltävästi, kysy itseltäsi “mitä aion asialle tehdä?”

Tiedän, että myös sinusta on vaikka mihin, kun vain itse uskot omiin kykyihisi. Hyvinvoivan ihmisen ei aina tarvitse käydä salilla, tai punnita ruokiaan. Hyvinvoivan ihmisen ei tarvitse noudattaa fitness elämäntapaa. Hyvinvoiva ihminen elää niinkuin hänestä itsestä tuntuu hyvältä. Maailma on täynnä erilaisia liikuntamuotoja, terveellisiä ruoka-aineita ja ihanaa viihdettä. Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, joten kaikki nuo osa-alueet tulisi ottaa huomioon. Mietitäänpä esimerkki jossa ihminen käy vastoin omaa tahtoaan väkisin salilla, koska niin vain kuuluu tehdä. Lisäksi hän kieltäytyy kaikesta sosiaalisesta, koska käy vain salilla ja noudattaa ruokavaliota, jota ei voi syödä ravintolassa. Onko tällainen ihminen hyvinvoiva? 

Mielestäni ei. 

Tässä viisi tärkeää kysymystä, ennen kuin ryntäät pikalaihdutusdieettipussukka kaupoille tai käyt liittymässä kuntosalille, jossa et tule kuitenkaan kahden ensimmäisen kerran jälkeen käymään. 

1. Voinko hyvin? Miksi?

2. Haluanko muutosta? Miksi?

3. Mitä olen valmis tekemään oman hyvinvointini eteen? Miksi? 

4. Mitä se vaatii minulta? Mitä se vaatii muilta? Pystynkö tähän yksin? Keneltä voin pyytää apua? 

5. Mitkä asiat ovat elämässäni hyvin? Voisinko niiden kautta saada lisää hyvinvointia elämääni? Mistä tekemisestä pidän? 

Tsemppiä viikkoon! Tehdään tästä kuusta #timmikuu! Koko elämää ei tarvitse muuttaa. Pitkällä tähtäimellä pienilläkin muutoksilla voi saada suurta aikaiseksi!

★ Susanna

Psstt.. Viikonloppuna Tampereella tapahtuu Messukeskuksessa, kun Suomen Häämessut kiertue saapuu Manseen! 17.-18.1.2015 nousee lavalle huikea porukka ja The National Wedding show räjäyttää potin uudella ilmeellään. Tule paikalle katsomaan! Minä toimin näytöksen tuottajana ja lupaan, että se ei jätä ketään kylmäksi. Nähdään siellä!! 

image

Leave a Comment

sing in to post your comment or sign-up if you dont have any account.