Avainsana: Äitiys

  • Etusivu
  • Äitiys
Meidan Combo
Riittämättömyyden tunne äitiyslomalla – Olenko ainoa, joka luo paineita itselleen?

Äitiys on tuonut mukanaan läjäpäin tunteita. Yksi isoimmista on riittämättömyyden tunne. Riittämättömyys liittyy sekä lapseen mutta myös muihin elämän osa-alueisiin. Haluan ja vaadin itseltäni jatkuvasti enemmän. Mikään ei tunnu riittävän. Aika ei vain

Meidan Combo
Mitä on äitiyden tuoma yksinäisyys? – Vinkkejä yksinäisyyden selättämiseen

Yksinäisyys on hyvin subjektiivinen tunne, jota voi tuntea, vaikka ympärillä olisikin ihmisiä. Yksinäisyyttä koetaan usein uusissa elämäntilanteissa, jotka ovat tavalla tai toisella elämää mullistavia. Äitiys

Meidan Combo
Onko normaalia, että oma lapsi ottaa välillä päähän?

Vanhemmuuden paineet ja keskustelu niihin liittyen on kiivaimmillaan. Kirjoittelin hiljattain omista paineista vanhemmuuteen liittyen, ja totesin, että taidan olla itse se, joka asettaa suurimmat paineet

Meidan Combo
Väsymys on täysin uusissa ulottuvuuksissa – Onko pätkäyöt tulleet jäädäkseen?

Ennen äitiyttä en olisi ikinä osannut kuvitella, millaista väsymystä sitä todella tulee kohtaamaan. Pätkäyöt ovat todellisuutta, ja kuuluvat osaksi suurimman osan lapsiperheen elämää jossain kohtaa. Samalla

Meidan Combo
Mikä on riittävän hyvää vanhemmuutta? – jo raskausaikana

Sain inspiraation tekstilleni Herkkämies blogin postauksesta, jossa käsiteltiin vanhemmuuden mahdottomuutta kaikkine vaatimuksineen ja velvollisuuksineen. Meille on yhä enemmän selvää, että vanhemmuus on täynnä ristiriitoja. Mikään ei

Meidan Combo
Kahden vuoden kestävä piina – vauvakuume!

Huh! Nyt pääsemme erittäin mehevän aiheen äärelle. He, jotka tämän ovat kokeneet tietävät, ja tsemppiä heille, joilla se on vielä edessä. Vauvakuume – tuo orastava

Meidan Combo
Miten löydän tasapainon naiseuden ja äitiyden välille? – identiteettikriisi

Elämä on todellakin muuttumassa. Se on muuttunut pikku hiljaa väistämättä raskauden myötä, mutta viimeistään synnytyksen jälkeen tapahtuu isoin muutos. Nyt en puhu materiaalista, arjen rutiinien tai ympäristön muuttumisesta.

Meidan Combo
Miksi lapsettomuudesta on vaikea puhua? – Vaietut tunteet julki!

Minun on ollut todella vaikea puhua lapsettomuudesta ja siihen liittyvistä ajatuksista, tunteista ja kokemuksista. Vaikka aiheesta olisi ollut paljon puhuttavaa jo ennen blogia, olen kuitenkin ennemmin vaiennut kuin alkanut puhumaan. Mistä tämä

Meidan Combo
Euforisia onnenhetkiä – saisinko jäädä raskauskuplaani ikuisesti?

Olen viime aikoina havahtunut useaan kertaan ajatuksissani toteamaan itselleni kuinka hyvin asiat ovat tällä hetkellä. Elän omaa unelmaani. Olen juuri siinä tilanteessa, johon olen jo muutaman

Meidan Combo
Onko tuleva isä jäänyt raskaudessa ulkopuoliseksi? – 10 vinkkiä, miten tulevaa isää voi tukea kohti isyyttä

Naisille raskaus konkretisoituu päivä päivältä enemmän mitä lähempänä lapsen syntymä on. Jokainen raskausoire valmistelee naista kohti äitiyttä, ja nainen on hyvin tiiviisti osa prosessia. Samaa ei voi